Aulis Harmaalan näyttely Nyt olen 47 koostuu valokuvista, äänitetystä monologista, intiaaniperformanssista ja maitolaituri-installaatiosta. Kokonaisuus on rekonstruktio: Harmaala palaa teoksissaan lapsuuteensa keski-ikäisenä miehenä. Nyt olen 47 on esillä Kaapelin Galleriassa 30.5.–20.6.2013.

Aulis Harmaala syntyi maanviljelijäperheeseen Pohjois-Suomessa vuonna 1966. Lapsena hän leikki yksin salaa intiaania ja haaveili rocktähden ammatista, mutta viikatetta heiluttava työmies oli karua todellisuutta. Mieluummin Harmaala juoksi metsässä intiaanina tai unelmoi fantasiamaailmassa rokkarina. Leikkien paljastuttua hän häpesi.

Millainen mies minusta piti tulla? Lukitsinko itseni jo lapsuudessa leikkimään yksin ja pysymään sellaisena? Sisälleni syntyneessä ulkonaisten odotusten vankilassa kamppaili salainen intiaanisoturi omaa mitättömyyden tunnettani vastaan. Ympäristön sosiaalisten odotusten vuoksi intiaanisoturi sai väistyä. Mutta se ei unohtunut.

Valokuvissani esitän aikuisena intiaania, rocktähteä ja työmiestä. Äänitteellä puhuvat sekä lapsi- että aikuinen minä. Intiaaniperformanssissa fantasia ja häpeä salaisesta leikistä toteutuvat läsnäolijoiden edessä. Syntymäkotiani kuvaa maitolaituri. Se on laudoista rakennettu katos, johon karjatilan maitotonkat tuotiin odottamaan kuljetusta meijeriin. Ne katosivat pienten maatilojen mukana 1980-luvulla. Maitolaituri oli myös kokoontumispaikka ja yhteys maailmaan: kirkonkylään, kaupunkiin, pois kotoa. Palaamalla maitolaiturille kirjoitan historiani ja näytän oman paikkani.

Aulis Harmaala valmistui kuvataiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2011. Hän on opiskellut myös Kankaanpään ja Lahden taidekouluissa. Harmaalan työt ovat installaatioita ja paikkasidonnaisia esityksiä. Hänen käsittelemänsä teemat ovat julkisen ja yksityisen rajalla, nousten yksityisistä kokemuksista yleisiksi keskusteluiksi. Dialogi ja sosiaalinen kanssakäyminen ovat myös osa hänen töitään. Harmaala asuu Helsingissä.

Avajaiset keskiviikkona 29.5. klo 17–19. Tervetuloa!

Taiteilija esittää Intiaanisoturi -performanssinsä avajaisissa keskiviikkona 29.5. klo 17:30. Performanssi esitetään toisen kerran torstaina 6.6. klo 11:30. Intiaaniperformanssi kestää noin tunnin.

Kolme videota kolmelta taiteilijalta, jotka hyödyntävät performanssin metodeja. Kaikki videot ovat lyhyitä. Ne kaikki tasapainoilevat jännityksen, melankolian ja huumorin välillä. Videot ja niiden esittäminen galleriassa perustuvat täysin taiteilijoiden aloitteeseen ilman konventionaalisia institutionaalisia käytäntöjä.

Carlos Llavata: Penitent Bridge, 2001

“Se on se harvinainen ja taianomainen hetki, kun vakava tutkija (joka on harjoittanut performanssia rukouksena) löytää täydellisen yhteensopivuuden omalle kielelleen ja sen sisäiselle resonanssille.”

Loïc Connanski: Bande-Annonce, 1994

“Ranskan sana “Bande-Annonce” tarkoittaa traileria.
Pariisilaisella torilla tuntematon videotaiteilija huutaa kävijöille ettei myy banaaneja tai appelsiineja vaan videoita. Kukaan ei välitä…”

Tomasz Szrama: Give me the Light, 2012

Savukkeista riippuvainen pariskunta. Esiintyjinä Tomasz Szrama ja Liina Kuittinen.

Carlos Llavata (s. 1964)
Vapaa kuva- ja performanssitaitelija. Vuonna 1983 hän aloitti taidekoulutuksensa Manisesin keramiikkakoulussa. Sitten hän muutti San Franciscoon ja opiskeli San Francisco Art Institutessa noin vuoden, vaikkei ollut koskaan virallisesti oppilaitoksessa kirjoilla. Myöhemmin hän palasi Espanjaan, viimeisteli opintonsa Valencian Fine Arts Universityssä, ja vuonna 2001 valmistui Amsterdamin Gerrit Rietveld Academiesta. Hän on järjestänyt noin 90 virallista yhteistapahtumaa (enimmäkseen performanssitapahtumia) ja esitellyt töitään kuudessa yksityisnäyttelyssä.

Loïc Connanski (s. 1958)
Loïc Connanski on ollut videotaiteilija 17-vuotiaasta saakka, mutta on vaikeasti luokiteltavissa nykytaiteilijana. Hän on myös varsin häiritsevä. Hänen metodinsa on vähättely. Connanskin itsensä kuvaamisen tekniikka tuo mieleen Nelson Sullivanin, newyorkilaisen videotaiteilijan. Connanski on poliittisesti korrektin vastakohta, sillä hän sanoo aina mitä miettii ja varsin suoraan. Connanski kutsuu myös itseään “egojen metsästäjäksi”, joka jahtaa taidemaailman egoja ja kyselee yksinkertaisia kysymyksiä heidän töistään. Hän on älykkö, joka töissään kieltää älykkään diskurssin. Viime aikoina Connanski on aloittanut performanssien esittämisen, joskin hänen videonsa voi nähdä performansseina kameran edessä ja niitä on esitetty myös Ranskan televisiossa. Connanskin syövyttävää huumorintajua dominoi hänen rakkautensa kieleen. Hän suosii kohteenaan televisiota, jonka ympärille hän rakentaa performanssinsa ja “illuusioiden labyrintin”.

Tomasz Szrama (s. 1970)
Tomasz Szrama valmistui vuonna 1998 Fine Art Academysta Puolan Wroclawissa. Hän asuu Helsingissä. Vuodesta 1996 lähtien Szrama on toteuttanut tapahtumia, performansseja ja taidevideoita. Vuodesta 2005 lähtien hän on ollut mukana organisoimassa Helsingissä järjestettävää performanssitaidetapahtumaa Art Contactia (vuodesta 2009 lähtien New Art Contact) ja dokumentoinut kokeellisen taiteen festivaaleja sekä elävän taiteen tapahtumia. Vuonna 2011 hän osallistui Fake Finn Festival of Experimental Artsin sekä sitä seuranneiden Fake Finns and Others -tapahtumien järjestämiseen. Szrama työskentelee HIAP –Helsinki International Artist Programmessa.

Ensi silmäyksellä Rita Jokirannan videoinstallaatiosta Between Strength and Weakness nousee mieleen nostalginen kaipuu menneisiin aikoihin, jotka koimme onnellisina. Mutta se kysyy myös: mikä on pysyvää, mikä on vahvaa, mikä on haurasta? Ja lopulta: mitä todella näemme – tai haluamme nähdä? Jokirannan uusi teos on esillä Kaapelin Galleriassa 7.–28.3.2013.

Installaatio käsittelee myös todellisuuden häilyvyyttä, vääristymistä ja sirpaloitumista, muistin pyrkimystä säilyttää hyvät asiat ja unohtaa huonot. Samalla teos jatkaa näkemiseen ja katsomiseen liittyviä teemoja, joita Jokiranta aikaisemminkin on tarkastellut teoksissaan. Nähdyn hahmottaminen on yksilöllistä emmekä koskaan voi tulkita näkemäämme samalla tavalla kuin toiset. Vaikka jotkin asiat maailmassa näyttävät pysyviltä ja vakailta, niilläkin on heikot kohtansa. Kuvat sumenevat ja haalistuvat kuin muistot, kunnes ne hajoavat kokonaan.

Tilateos koostuu videoprojisoinneista, valoista sekä väri- ja peilikalvoista. Sen keskeisenä osana on lisäksi yhdeksän askelmaa vanhasta valurautaisesta kierreportaasta, jonka koristeelliset muodot toistuvat varjoina ja sekoittuvat videokuviin.

Rita Jokiranta tekee enimmäkseen video- ja valokuvateoksia sekä tilateoksia. Hänen videoteoksissaan on usein kysymys kuvan, tapahtuman ja tulkinnan suhteesta. Katsojan tulkinta on aina sisältynyt olennaisesti hänen taiteeseensa. Jokiranta asuu ja työskentelee tällä hetkellä Maarianhaminassa ja Tukholmassa. Vuodesta 1989 lähtien hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin Suomessa ja laajalti Euroopassa. Vuonna 2011 hän toteutti kaksi suurta projektia, kolmekanavaisen videoinstallaation Here, and Beyond Ahvenanmaan taidemuseon ARS 11 -satelliittinäyttelyyn sekä nelikanavaisen videoinstallaation Every Image Is a Beginning Forum Boxiin Helsingissä. Viime vuonna hän osallistui Valokuvakeskus Nykyajan 30-vuotisjuhlanäyttelyyn Tampereella ja teki projisointiteoksen Norrtäljeen Ruotsiin.

Kiitos: Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Markus Kåhre, Peter Svedberg, Mi Duncker, Pro AV Saarikko Oy, Tiina Barck, Kari Soinio, Timo Kirves, Egidija Medeksaite

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK on tukenut teoksen valmistamista

Anna Estarriolan (s. 1980) näyttely The Living In Three Acts esittelee viisi henkilöhahmoa, joista kukin esittää pienen soolon. Yksi on moniongelmainen, yksi hämmentynyt omasta imagostaan, ja yksi pysyvästi valaistu. Yhden aaltoilevilla ja kimaltelevilla tavoitteilla, ja keskellä yhden, jolla on valta pyöriä loputtomasti.

Sitten kolmessa samanaikaisessa pienoisperformanssin esityksessä kolmella lavankaltaisella pöydällä, viisi henkilöhahmoa näyttäytyvät, kokoontuvat yhteen siellä ja täällä, ja lopulta himmenevät pois.

Anna Estarriola on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Barcelonan yliopistosta (2004) ja Kuvataideakatemiasta (2009). Hän on myös opiskellut nykytanssia. Häntä kiinnostavat intuitiivisesti kuvitellut kanssakäymiset ja vuorovaikutukset kuva-, media- ja muiden taiteiden, etenkin tanssitaiteen, kanssa.

Hänen töidensä teemoissa pohditaan usein todellisuuden havainnointia, tunteita sekä yksilön ja yhteisön käyttäytymistä ja kommunikaatiota. Häntä kiehtovat ja vaivaavat ihmiset, lumoavat ja askarruttavat liikkuva kuva, liikkuvat kehot ja liikkuvat esineet. Estarriola on asunut ja työskennellyt Helsingissä vuodesta 2004 lähtien. Hänen töitään, niin näyttelyitä kuin lavateoksia, on nähty Suomessa ja Ulkomailla.

Näyttelyn järjestämistä ovat ystävällisesti tukeneet Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto, Suomen taideyhdistys ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK.

Taiteilija: Anna Estarriola
Teknikko: Arttu Polojärvi
Sähköteknikko: Gregoire Rousseau
Video-esiintyjät: Anna Estarriola, Otto Korkalo, Harri Kuorelahti, Jukka Tarvainen, Inari Virmakoski

Yksityisnäyttelyssään Täältä ei selvitä hengissä (Nobody gets out of here alive) Cecilia Stenbom (s. 1976) tutkii selviytymistä modernissa ajassa. Työt käsittelevät metodeja, joihin turvaudumme hallitaksemme ahdistusta aikana, jolloin pelko ja kaaos jatkuvasti työntyvät arkeemme. Näyttely on esillä Kaapelin Galleriassa 7.2.–2.3.2013.

Stenbom hyödyntää työskentelyssään muun muassa filmiä ja videota, installaatiota, piirustusta ja maalausta. Tutkiessaan kärsimystä ja halua hän muokkaa ja uudelleen tulkitsee tosia ja fiktiivisiä viihteen, massamedian ja perhe-elämän aineksia.

Keskeisessä osassa Kaapelin Gallerian näyttelyssä on teos nimeltään Kuinka valita (How to choose). Lyhytelokuva kertoo pienistä ja ensinäkemältä merkityksettömistä arkipäivän valinnoista. Naiskertojan kuljettama tarina muistuttaa pikemminkin ohjeistusta kuin henkilökohtaista pohdiskelua. Päähenkilö tekee valintojaan sairauden ja kuoleman aiheuttaman ahdistuksen vallassa ja joutuu ajoittain tukeutumaan omatekoiseen logiikkaan.

Kunhan pääsemme sinne, kaikki on ohi (Once we get there it is all over) sarjan piirustusten aiheet vaihtelevat kauppojen sisätiloista lottonumeroihin ja elvytyslääkkeisiin. Työt käsittelevät kulutushalujen vääjäämätöntä tyhjyyttä.

Näyttelyn maalaukset perustuvat televisioruudulta otettuihin digitaalisiin valokuviin Kaliforniaan sijoittuvasta tosi-tv ohjelmasta. Erottamalla hahmot asiayhteydestään Stenbom rakentaa maalauksia, jotka häilyvät kerronnallisen ja ei-esittävän välillä.

Äänetön videoanimaatio, Näyttämö (The Scene), luo vaikutelman huoneen poikki kulkevasta, ikkunan takaa tulevasta hälytysajoneuvon valosta. Näky on todennäköisesti yhtä tuttu sekä kotoa että televisioruudulta. Kuvassa kiteytyy Stenbomin töille tyypillinen fiktion ja toden rajan koettelu.

Cecilia Stenbom on kotoisin Tukholmasta. Hän suoritti taiteen kandidaatin tutkinnon Kuvataideakatemiassa, Helsingissä, vuonna 2003 ja taiteen maisterin tutkinnon Glasgow School of Artssa vuonna 2005. Hän asuu ja työskentelee Kaakkois-Englannissa. Tällä hetkellä hän työstää projektia syyskuussa 2013 järjestettävälle Berwick Film and Media -festivaalille. Stenbom on AV-arkin jäsen ja Workplace Galleryn (UK) edustama.

Jossain joulun taika on loputonta arkea. Koristeet länsimaiseen jouluun valmistetaan pienessä ikivanhassa kylässä Kiinassa. Chen Hangfeng on yksi Rauman taidemuseon Lohikäärmeen aika näyttelyn taiteilijoista, jonka yksityisnäyttely Kaapelin Galleriassa luo kuvaa sirotelluista näkymistä ja ihmisten arjesta kimaltavien joulukoristeiden alkusijoilta. Kylässä hilettä on kaikkialla, joulua valmistetaan koko vuosi, työ tehdään käsin, koko perheen ja suvun voimin yhdessä.

Chen Hangfengin teokset liittyvät läheisesti kiinalaisen kulttuurin perinteisiin ja erityispiirteisiin – hän on taitava paperileikkausten tekijä ja käyttää teoksissaan kiinalaiseen mytologiaan tai kuvataiteeseen liittyviä aiheita. Hänen teoksensa käsittelevät nykyhetkeä, yksilön roolia yhteisössä, suhdetta työntekoon sekä tavallisten ihmisten arkea ja tuntemuksia. Teoksissa näkyy erityisesti myös globalisaation murros ja sen aiheuttamat muutokset sekä länsimaiset vaikutteet. Tuuli lännestä puhaltaa voimakkaasti ja vanhat järjestelmät muuttuvat.

Chenin videoinstallaatio Mei-puron rikkoutuneet näkymät (Scattered Sceneries along Mei creek, 2012) saa ensiesityksensä Kaapelin Galleriassa.

”Vanhan sukukirjan mukaan kylän historia tunnetaan yli tuhannen vuoden ajalta Song dynastian aikakaudelle saakka. Monet tunnetut oppineet ajattelijat ovat kotoisin tästä kylästä. Heidän runojaan on säilynyt sukukirjassa. Eräät niistä kuvailevat kymmentä näkymää kylästä, joka sijaitsee Mein puron varrella. Aiheena niissä on ollut Kivihevosella ratsastava usva tai Lumi peittää Mei-puron läheisen bambumetsän…Aikaa on kulunut, vesi on virrannut Mein purossa ja nuo näkymät ovat kadonneet ja muuttuneet valkoisen vaahdon, punaisten pallojen, vihreiden kimallenauhojen ja ornamenttien näkymiksi. Tässä kylässä tuotetaan yli 50 % Kiinan jouluvientituotteista. Kaikki tuotteet ovat käsintehtyjä, jotkut koristeet heidän itsensä suunnittelemia ja aikaisemmin maanviljelyksessä käytetyt työkalut on onnistuneesti muunnettu uuteen käyttötarkoitukseen.”

Chen Hangfeng (s. 1974) asuu ja työskentelee Shanghaissa.

Näyttelyssä on esillä myös taiteilijan kaksi aikaisempaa videoteosta You Can Get Them ja The Last Supper, jotka ovat valmistuneet residensseissä Luxemburgissa ja Lontoossa. Näyttelyn teoksia yhdistävä keskeinen teema käsittelee talouskasvun ja kuluttamisen vaikutuksia. Chen Hangfeng on HIAP:in residenssissä 15.1.2013 saakka.

Chen Hangfengin yksityisnäyttely on osa Rauman taidemuseon Lohikäärmeen aika näyttelyä, joka esittelee kiinalaista nykytaidetta. Näyttelyt perustuvat HIAP:in Rauman taidemuseon amanuenssi Henna Paunulle myöntämään Shanghain kuraattoriresidenssiin vuonna 2011. Lohikäärmeen aika näyttely on esillä Rauman taidemuseossa 31.3.2013 saakka.

Henna Paunu

Kuraattori