27.1.–13.2.2011
Pia Sandström: Crossing the Water
Pia Sandströmin uusi teos Kaapelin Galleriassa on tilaan aukeava kirja
Pia Sandströmin (s. 1969) näyttely Crossing the Water Kaapelin Galleriassa kutsuu astumaan sisälle kirjaan, joka kasvaa koko huoneen täyttäväksi tilateokseksi. Teoksen sisällä voi kulkea katosta roikkuvien sivujen lomitse. Tarina avautuu katsojalle varsin konkreettisesti ja tarjoaa mahdollisuuden mitä erilaisimpiin tulkintoihin ja vaihtuviin näkökulmiin. Kaapelin Gallerian näyttely aukeaa 26. tammikuuta 2011. Sandström oli HIAPin residenssissä vuonna 2010 työstämässä esillä olevaa uutta teosta.
Pia Sandströmin teosten teemat liittyvät yleensä muistin ulottuvuuksiin, hiljaiseen tietoon, tunteiden merkitykseen sekä haluun jakaa kokemuksia muiden kanssa. Teokset pohjautuvat usein johonkin tiettyyn tekstiin ja niiden taustalla on kiinnostus tarkastella ihmisten välisiä sosiaalisia suhteita ja ympäröivän todellisuuden vaikutusta yksilöön. Taiteilijan lähestymistapa korostaa yhtäältä taiteen emotionaalista ulottuvuutta sekä yleisön konkreettista osallistumista.
Sandström asuu ja työskentelee Tuhkolmassa. Hänen teoksiaan on ollut esillä Tukholmassa esimerkiksi Moderna museetissa sekä monissa kansainvälisissä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä, kuten esimerkiksi Kiasmassa Helsingissä.
”Asuin Helsingissä kolme vuotta ja ensihetkistä alkaen kokemus oli sekoitus voimakasta yhteenkuuluvuuden ja epätodellisuuden tunnetta”, Pia Sanström kuvailee. ”Kokemus toimi kuin muisto, ikäänkuin kyse olisi ollut jostakin aiemmin kokemastani. Ehkä tämä johtuu siitä, että niin monet asiat täällä ovat samanlaisia kuin kotimaassani Ruotsissa: valo, lämpötila ja vuodenaikojen vaihtelu. Olin vieraassa maassa, joka monin tavoin muistuttaa kotimaatani, mutta jossa en käsitä kieltä enkä vieraita eleitä ja koodeja. Minun ei tarvinnut matkustaa kovin kauas kokeakseni korostuneita aistimuksia ympäröivästä todellisuudesta.”
Taiteilija vertaa esillä olevan Crossing the Water -teoksen työstämistä esseen kirjoittamiseen. ”Yhdistelen ja tutkin teoksessani suurikokoisia piirustuksia ja kirjoituksia. Tämä liittyy mittakaavaan ja fantasian käsitteeseen. Teos etenee kuin science fictionissa, jossain toisessa galaksissa, tietoisuuden oudossa poimussa tai rinnakkaismaailmassa. Haluan etsiä ja tutkia toisenlaista tilaa, maantieteellistä läheisyyttä, kulttuurista etäisyyttä tai todellisuuden siirtymää, jossa yksinkertaisetkin asiat muuttuvat vaikeiksi tai mahdottomiksi.”
Näyttelyä on tukenut:



