4.–21.8.2011
Eija Keskinen: Kuka kehtoa keinuttaa
Eija Keskisen töissä tunteet saavat muodon
Kuvataiteilija Eija Keskinen (s.1968) esittelee näyttelyssään Kuka kehtoa keinuttaa teoksia vuosilta 2009–2011. Kaapelin Galleriassa esillä olevat teokset ovat puuväripiirustuksia ja värivalokuvia hyvästä onnesta, ilosta, outouden tunteista ja kaipuusta. “Visualisoin näitä aiheita usein jonkun symbolin kautta: monesti jokin pelkistetty muoto, kasvi tai kumma olento esiintyy kuvissani, ne saavat monia merkityksiä”, Keskinen kertoo.
Keskinen työskentelee pääsääntöisesti piirustuksen ja valokuvan keinoin, myös niitä yhdistellen. Teokset toimivat niin yksittäisinä fragmentteina kuin laajoina kokonaisuuksinakin. Ne muodostavat kuvallisia novelleja, kokonaisuuksia, joilla on useita mahdollisuuksia aina näyttelytilasta riippuen.
Eija Keskinen on valmistunut Kuvataideakatemiasta 1992. Hän on opiskellut myös Vapaassa taidekoulussa ja Taideteollisessa korkeakoulussa. Keskinen on järjestänyt useita yksityisnäyttelyitä sekä ottanut osaa lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Keskinen työskentelee Kaapelitehtaalla ja hänelle myönnettiin Kaapelipalkinto vuonna 2002 yhdessä kuvataiteilija Pirjetta Branderin kanssa. Hänen töitään on useissa museoissa ja kokoelmissa.

