Tietoa
Kaapelin Galleria sijaitsee Kaapelitehtaalla Helsingissä ja on toiminut maaliskuusta 2000. Gallerian perusti Kaapelin Taiteilijat ry ei-kaupalliseksi taiteilijoiden johtamaksi näyttelytilaksi ja veti sitä vuoteen 2009 saakka. Alkuun galleriatilassa pitivät yksityis- ja ryhmänäyttelyitä pääasiassa yhdistyksen jäsenet. Myöhemmin näyttelyitä järjestettiin myös yhteistyössä muiden Helsingin taidekentän toimijoiden kanssa. Lokakuusta 2009 alkaen HIAP ry on hoitanut Kaapelin Galleriaa.
Perustamisestaan lähtien galleria on pyrkinyt tukemaan nuoria, uransa keskivaiheille ehtineitä ja jo etabloituneita taiteilijoita tarjoamalla heille mahdollisuuden esitellä töitään Suomen suurimmassa taiteen ja kulttuurin keskittymässä, Kaapelitehtaalla.
Näyttelyohjelma, joka käsittää 13 näyttelyä vuodessa, keskittyy esittelemään monimuotoista kotimaista ja kansainvälistä nykytaidetta.
Yhteys HIAPiin, joka on Itämeren alueen suurin residenssikeskus, näkyy gallerian ohjelmassa. Joka vuosi kahdesta neljään näyttelyaikaa on varattu residenssiin valituille niin nouseville kuin paikkansa taidemaailmassa vakiinnuttaneille kansainvälisille taiteilijoille.
Esitykset, keskustelut, performanssit ja muut galleriassa järjestetyt tilaisuudet antavat mahdollisuuksia yhteistyölle kulttuurin toimijoiden kesken Suomessa ja ulkomailla. Näin ne luovat edellytyksiä uusien ajatusten kehitykselle.



